Ota yhteyttä Ota yhteyttä Tulosta Tulosta Hae Hae

MEHU- JA SÄILYKETEOLLISUUSYHDISTYS

Virvoitusjuomavero haittaa mehuteollisuutta edelleen

Yhdistyksen kokouksissa seurattiin kansainvälisten toimialayhdistysten AIJN:n ja PROFEL:n edunvalvonnan piirissä olevia asioita ja sihteeri toimitti aineistoa jäsenille tiedoksi. Puheenjohtaja ja asiamies osallistuivat Elintarviketeollisuusliiton verotyöryhmän työhön. Yhdistys kuuluu kolmeen eurooppalaiseen toimialayhdistykseen.

 

Valmiste- ja sokeriverokeskustelu oli kertomusvuonna rauhallista jäätelöiden, makeisten sekä maitoa korvaavien valkoisten kasvijuomien (soija, kaura jne.) vapauduttua veron piiristä vuoden 2017 alussa. 

 

Täysmehuihin liittyvä tutkimustietoon perustuva asiantuntijaviestintä jatkui osana FruitJuiceMatters -ohjelmaa jo toista vuotta. Suomenkieliset kotisivut löytyvät osoitteesta https://fruitjuicematters.fi/fi

 

Keskustelua käytiin kasvipohjaisia ruokia valmistavan sektorin edunvalvonnan kehittämistarpeista. Pakaste- ja perunateollisuusyhdistyksen kanssa pidettiin yhteiskokous elokuussa yhdistymisen konkretisoimiseksi. Yhdistyksen toiminta päättyi vuoden 2017 lopussa.

 

Mehu- ja säilyketeollisuusyhdistyksen asiamies: toimialapäällikkö Elisa Piesala

 

Jäsenyydet EU-järjestöissä:

AIJN European Fruit Juice Association, http://www.aijn.org/ (täysmehusektori)

PROFEL European Association of Fruit and Vegetable Processing Industries, https://profel-europe.eu/ (hedelmä-, marja- ja vihannessektori).

SGF Sure-Global-Fair, www.sgf.org (täysmehusektori)

 

Lisätiedot yhdistyksestä täältä

◀ Edellinen

Palaa etusivulle ▲

Seuraava ▶