Ota yhteyttä Ota yhteyttä Tulosta Tulosta Hae Hae

PANIMO- JA VIRVOITUSJUOMATEOLLISUUSLIITTO

Alkoholilaki vihdoinkin pakettiin

Vuosi 2017 oli erittäin tärkeä vuosi alkoholipolitiikassa. Jo vuosia valmisteltu alkoholilaki hyväksyttiin eduskunnassa joulukuussa. Vuoden lopussa päätettiin myös seuraavan vuoden alussa voimaan tulevista alkoholiveron korotuksista. Merkittävää oli, että Viro sen sijaan päätti puolittaa tulevat alkoholiveron korotukset.

Panimojuomien kotimaanmyynti oli kokonaisuudessaan 762 miljoonaa litraa. Kasvua edellisestä vuodesta oli 6 miljoonaa litraa eli 0,8 prosenttia.

Panimojuomien matkustajatuonti oli edelleen suurta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen matkustajatuontiraportin mukaan matkustajat toivat olutta, siideriä ja long drink -juomia yhteensä 49,2 miljoonaa litraa.

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton itsesääntelyohjeiden noudattamisesta tehtiin ulkopuolinen arviointi ensimmäistä kertaa. Auditoinnin mukaan kaikki jäsenyritykset olivat tietoisia markkinointiin liittyvistä itsesääntelyohjeista ja tiesivät kattavasti, mitä ne pitävät sisällään sekä noudattavat ohjeita hyvin.

Panimoliitto jatkoi vastuullisuustyötään ja järjesti vuosittaisen koulutuksen alkoholimainonnan lainsäädännöstä jäsenyrityksilleen. Yhdessä Päivittäistavarakauppayhdistyksen kanssa jatkettiin vastuullisuussivusto kohtuullisesti.fi:n toimintaa. Panimoala jatkoi osana alan itsesääntelyä alkoholijuomien televisiomainosten tarkastuttamista ennakkoon.

Merkittävä alan sisäinen tapahtuma järjestettiin kesällä Suomessa, kun Panimoliitto sai vieraakseen Euroopan panimoalan The Brewers of Europen johdolla kaksipäiväiseen vuosikokoukseen. Yksi kokouksen pääteemoista on, miten olut voi vastaisuudessakin palvella Eurooppaa hyvin.

Jäsenyydet EU-järjestöissä:
The Brewers of Europe
Unesda - Soft Drinks Europe
AICV - European Cider and Fruit Wine Association

Lisätiedot liitosta täältä

◀ Edellinen

Palaa etusivulle ▲

Seuraava ▶