Ota yhteyttä Ota yhteyttä Tulosta Tulosta Hae Hae

TYÖMARKKINAT

Työehdoista sovittiin kilpailukykysopimukseen tukeutuen

Työnantajien ja työntekijöiden keskusjärjestöt solmivat monien neuvotteluvaiheiden jälkeen helmikuussa valtakunnallisen kilpailukykysopimuksen. Sen tarkoituksena on parantaa suomalaisen työn ja yritysten kilpailukykyä sekä lisätä talouskasvua ja uusia työpaikkoja. Sopimuksen synty käynnisti liittojen välisen neuvottelukierroksen. Riittävän palkansaajakattavuuden vastapainoksi hallitus tarjosi merkittävää vastaantuloa verotuksessa.

ETL pyrki aloittamaan kilpailukykysopimuksen mukaiset neuvottelut elintarvikealan työmarkkinajärjestöjen kanssa keväällä. Kuitenkin jo ennen neuvottelujen aloittamista Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL sekä Auto ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ilmoittivat jäävänsä sopimuksen ulkopuolelle.

Neuvottelutuloksen aikaansaaminen AKT:n kanssa siirtyi vuoden 2017 puolelle. SEL:n kanssa neuvottelut pääsivät käyntiin syyskuussa. Työehtosopimukset neljäksi vuodeksi ETL:n ja SEL:n sopimusaloilla hyväksyttiin lokakuussa. Sopimusten pääpaino oli maltillisissa kilpailukykysopimuksen mukaisissa palkkaratkaisuissa sekä työryhmissä, joissa alalle luodaan muuttuvan toimintaympäristön haasteisiin vastaavia työaikamalleja.

ETL aloitti neuvottelut myös Ammattiliitto Pron ja Meijerialan Ammattilaiset MVL:n kanssa. Pron kanssa tehtiin kilpailukykysopimusta noudattava sopimus kesäkuussa. MVL lopetti neuvottelut, koska se ei hyväksynyt työajan pidentämisestä kilpailukykysopimuksen mukaisesti 24 tunnilla. Sopimukseen MVL:n kanssa päästiin lopulta vuoden 2017 puolella.

Vaikka elintarviketeollisuudessa työehtosopimusten neuvottelukierros ei edennyt Suoman hallituksen odottamassa aikataulussa, kaikki sopimukset syntyivät kuitenkin hyvissä ajoin ennen voimassa olleiden työehtosopimusten umpeutumista. Neuvotteluratkaisut löytyivät hyvässä yhteisymmärryksessä ja palkkamaltti säilyi. Syntyneet sopimukset ovat elintarvikealalle tyypillisesti pitkäaikaisia kestäen kolmesta neljään vuotta.

Jäsenille neuvontaa ja koulutusta

ETL palveli jäsenyrityksiä konsultoimalla useita työehtosopimuksiin ja työoikeuteen liittyviä asioita. Lisäksi liitto hoiti työriitajuttuja työtuomioistuimessa ja työsuhderiitoja työtuomioistuimessa sekä yleisissä tuomioistuimissa. ETL järjesti jäsenyrityksille vuoden 2016 aikana sekä työsuhdekurssin että työehtosopimuskurssin. Lisäksi yrityksille pidettiin useita yritysten omien tarpeiden mukaan räätälöityjä kursseja.

Edunvalvontaa monissa työryhmissä

ETL:n organisoima työturvallisuusryhmä jatkoi toimintaansa vuonna 2016. Ryhmässä käytiin läpi jäsenyritysten edustajien kanssa alan työturvallisuuteen ja tuotantoon liittyviä asioita. ETL edisti elintarviketeollisuuden työturvallisuutta myös Työturvallisuuskeskuksen työalatoimikunnissa. 

Elinkeinoelämän keskusliitossa (EK) ETL oli edustettuna työehtosopimusvaliokunnassa, työmarkkinavaliokunnassa sekä työturvallisuus-, teollisuus-, kuljetus- ja toimihenkilöklusterissa, yrityslainsäädännön vaikuttajaryhmässä sekä EK:n ja sen jäsenliittojen työmarkkinajuristien kokouksissa. Liitolla oli edelleen edustaja myös Työtuomioistuimen jäsenistössä.

 

Kuva: Paulig

◀ Edellinen

Palaa etusivulle ▲

Seuraava ▶